Joukkoliikenteen koronahetket

Julkaisuajankohta 11.11.2020 14.16
Kolumni
Artikkeli: Luotettavasti, turvallisesti joukkoliikenteessä. Ministeri Timo Harakka
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (Kuva: Tuuli Kankaanpää Keksi / LVM)

Koronaepidemia on runnellut joukkoliikennettä rajusti. Matkustajamäärät ovat romahtaneet ja tulovirrat ehtyneet.

Hallituksessa on lähdetty siitä, että valtion on otettava poikkeuksellisessa tilanteessa poikkeuksellinen vastuu. Joukkoliikenteelle on suunnattu lisätukea kahdessa lisätalousarviossa.

Alkukesästä päätimme 100 miljoonan euron joukkoliikennetuesta, joka on jaettu kaupungeille ja ELY-keskuksille. Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä on uusi 100 miljoonan euron lisätuki joukkoliikenteelle ja 11 miljoonan euron tuki VR:n ostoliikenteeseen. Lisätukipäätös saadaan toivottavasti eduskunnasta joulukuun alussa.

Tuilla on viesti. Me haluamme katsoa aikaan koronan jälkeen. Me haluamme, että meillä olisi jatkossakin toimivia joukkoliikenteen palveluja. Kyse on arjen toimivuudesta, ilmastosta ja kaikkien mahdollisuudesta liikkua.

Ja toisin kuin valtaosassa maailmaa, korona ei ole sulkenut meitä kokonaan neljän seinän sisälle. Meillä on edelleenkin erilaisia tarpeita liikkua paikasta toiseen - asioimme, käymme töissä, harrastamme, tapaamme läheisiä. 

Olemme myös oppineet matkustamaan joukkoliikenteessä terveysturvallisesti. Nousemme bussiin tai junaan vain terveinä, pidämme etäisyyttä kanssamatkustajiin aina, kun se on mahdollista. Käytämme maskeja. Tästä kiitos kaikille joukkoliikenteen matkustajille.

Tosiasioita ei pääse pakoon. Joukkoliikenteen matkustajamäärä on pudonnut vuoden 2020 aikana 30-40 prosenttia. Se vaikuttaa ymmärrettävästi suoraan joukkoliikenteen lipputuloihin. Ymmärrän tuskan, joka joukkoliikenteestä vastaavilla päättäjillä juuri nyt on.

Vuonna 2021 on kyse joukkoliikenteen elämän ja kuoleman taistelusta, jossa koronapandemian jälkeinen palvelutaso määritellään. Ajattelen, että valtion lisätuen tarkoitus on ennen muuta olla kädenojennus vaikeaan tilanteeseen. Kattamalla merkittävän osan tappioista haluamme turvata joukkoliikenteen palvelutason ja vähentää lippuhintojen korotustarvetta.

Olenkin seurannut huolestuneena tietoja siitä, että jotkut joukkoliikenteen toimijat ovat nostamassa hintoja – ja samalla laskemassa palvelutasoa. Ymmärrän paineet, mutta toivon malttia. Valtion tukipaketti kunnille on sitä varten, että hätäratkaisuja ei tehtäisi. Ei opetuksessa, ei terveydenhuollossa, eikä joukkoliikenteessä. Koitetaan miettiä keinoja, joilla joukkoliikenne saadaan jälleen arkemme osaksi, ei keinoja, jotka vähentävät sen käyttöä.

Jos eduskunta hyväksyy tuoreimpaan lisäbudjettiin esitetyt uudet tuet, tulemme kirjaamaan niihin ehtoja. Tuen saaminen tulee edellyttämään, että tukea saavat viranomaiset pyrkivät pitämään palvelutason ja vuorotarjonnan kunnossa. Lisäksi tukea tulisi kohdentaa siihen, etteivät lippujen hinnat nouse koronan takia vuonna 2021 – tai että korotukset ovat erittäin maltillisia.

Meidän on nyt huolehdittava siitä, ettei joukkoliikenne romahda pysyvästi. Joukkoliikenne tarvitsee matkustajia, ja matkustajat tarvitsevat joukkoliikenteen palveluja.

Hyviä ja terveysturvallisia matkoja joukkoliikenteessä!

Timo Harakka
liikenne- ja viestintäministeri

2020 Blogit Blogit 2020