Henkilöliikennettä on arvioitava kokonaisuutena

Julkaisuajankohta 14.10.2015 10.58
Kolumni
Hallitusohjelmassa digitalisaation tavoitteina ovat älykkään liikenteen, Mobility-as-a-Service eli Liikenne palveluna -konseptin sekä infrainvestointien uusien rahoitusmallien kehittäminen.

Bordeaux’ssa juuri päättymässä olevan älyliikennekongressin aikana Suomen näyttelyosastolla on vieraillut tungokseen saakka monien maiden hallitusten, yritysten ja järjestöjen edustajia. Kiinnostusta herättivät muun muassa Lappiin perustettava älyliikenteen testialue Aurora sekä Heren kanssa yhdessä kehitetty Nordic Way, jossa testataan autojen keskinäistä viestintää ja liikenteen ohjausta karttateknologiaa hyödyntämällä.

Maamme mielletään liikenteen liikkuvuuden ja mobiilien mallien edelläkävijäksi. Edelläkävijyys onkin tarpeen, koska Suomen kaltaisessa maassa tarvitaan eri liikennemuotojen yhteensovittamista.

Asiakas vaatii yhteisiä kuljetuksia, ympäristöystävällisiä ratkaisuja, valinnanvaraa aikoihin ja hintoihin. Ratkaisu löytyy mobiileista palveluista, jotka sovittavat yhteen aikatauluja, hintoja ja arvioita hiilijalanjäljestä – ja vieläpä suunnittelevat matkan ovelta ovelle. Haja-asutusalueilla palvelujen rakentaminen vaatii valtion tukea, mutta ratkaisut ovat sielläkin digitaalisia.

Meidän on pystyttävä antamaan kansalaisille asiakaslupaus liikennepalvelujen saatavuudesta, palvelusta, kilpailukykyisistä hinnoista ja oikeudesta tehdä itse valintoja. Ollaksemme sanamme mittaisia, meidän on selvitettävä, miten ihmiset Suomessa haluavat liikkua ja arvioitava henkilöliikennettä kokonaisuutena.

Henkilöliikenteen sujuvuuden edistämiseksi ja elinkeinoelämän logistiikkakustannusten alentamiseksi tarvitaan myös uusia ja merkittäviä infrahankkeita, joihin haemme aidosti uusia rahoitusmalleja. Rahoitusjärjestelmäratkaisut valmistuvat ennen vuodenvaihdetta. Uusia hankkeita olisi tarpeen käynnistää jo vuoden 2016 aikana.

Liikenne- ja viestintäministeriössä me rakennamme henkilöliikenteen kokonaiskuvaa. Voidaksemme kehittää palveluja ja luoda kasvua sekä yrittäjyyttä liikenteen sektorille, tulee meidän arvioida kriittisesti rakenteitamme, sääntelyämme ja uskaltaa uudistaa lainsääsäädäntöämme – kaikkia osapuolia kuullen ja kuunnellen.

Olen valmis esittelemään suunnitelmaa loka-marraskuun vaihteessa.

Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri

Julkaistu osoitteessa anneberner.fi 14.10.2015. Julkaistu LVM:n Impulssi-blogissa 22.05.2018.
2015 Blogit Blogit 2015 Ministeri Bernerin blogi