Ahvenanmaata koskeva taajuusasetus lausunnoille
Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja radiotaajuuksien käytöstä ja taajuussuunnitelmasta Ahvenanmaan maakunnassa annetun valtioneuvoston asetuksen eli nk. Ahvenanmaata koskevan taajuusasetuksen muuttamisesta. Lausuntoja voi antaa 27.3.2026 asti.
Asetusta muutettaisiin siten, että televisiotoimintaan käytettävää taajuusaluetta supistettaisiin ja kanavanippujen määrää vähennettäisiin kolmesta kahteen 6.9.2026 alkaen. Nykyisin Ahvenanmaalla antennitelevisiojakelu toimii jo kavennetulla taajuusalueella ja lähetyskäytössä on vain kaksi kanavanippua. Samalla asetusta päivitettäisiin muutoinkin vastaamaan taajuuksien käytön nykytilaa sekä teknologista kehitystä.
Asetuksen viranomaisverkkoa koskevaa pykälää muutettaisiin siten, että viranomaisverkkoa koskeva taajuusalue päivitettäisiin lisäämällä uusi taajuusalue viranomaisverkon käyttöön sekä poistettaisiin maininta vain yhdestä viranomaisverkosta. Uusi taajuusalue edistäisi viranomaisverkon toimivuutta varmistamalla sen kapasiteettia esimerkiksi suuronnettomuustilanteissa ja takaisi viranomaisverkon toimivuuden vaikean saavutettavuuden kohteissa. Ehdotettu muutos parantaisi siten kokonaisturvallisuutta.
Manner-Suomen taajuusasetusta päivitettiin 30.1.2026 voimaan tulleella asetusmuutoksella. Ahvenanmaata koskevaa taajuusasetusta muutettaisiin vastaamaan soveltuvin osin Manner-Suomen asetukseen tehtyjä muutoksia.
Mitä seuraavaksi?
Lausunnot taajuusasetusluonnoksesta voi antaa osoitteessa Lausuntopalvelu.fi. Taajuusasetusluonnoksen lausuntoaika päättyy 27.3.2026 kello 16.00. Lausuntokierrokselta saatu palaute otetaan huomioon, kun Ahvenanmaata koskevan taajuusasetuksen valmistelu liikenne- ja viestintäministeriössä jatkuu.
Taajuusasetus on tarkoitus saattaa voimaan keväällä 2026.
Lisätietoja:
viestintäneuvos Ulla Kaleva, p. 0295 342 288, [email protected]
ylitarkastaja Jaakko Laamanen, p. 0295 342 206, [email protected]
Tiedote 29.1.2026: Taajuusasetus päivitetty – muutoksia tv-toiminnan ja viranomaisverkon taajuusalueisiin