Vuodenvaihteen muutoksia liikenteessä ja viestinnässä

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 22.12.2004 13.18
Tiedote -

Merenkulkuun nettopalkkaus

Suomen lipun alla olevien matkustaja-alusten tuki muuttuu vuoden alusta. Uusittu laki on voimassa viisi vuotta eli vuoden 2009 loppuun. Valtion budjetissa on varattu tukeen 22,5 miljoonaa euroa. Tuella kompensoidaan työnantajan sosiaalivakuutusmaksuja.

Vuosina 2005-2009 on voimassa myös valtiovarainministeriössä valmisteltu laki,

jonka mukaan varustamot voivat pitää itsellään matkustaja-aluksilla työskentelevien merityötulosta pidätetyt ennakot.

Euroopan unionin komissio on hyväksynyt Suomen uuden valtiotuen.



Rautatiehenkilökunnan kelpoisuuksia selkeämmiksi

Rautatieliikenteen turvallisuudesta vastaavien henkilöiden kelpoisuusvaatimuksia selkeytetään uudella lailla. Laissa valtuutetaan Ratahallintokeskus antamaan tarkemmat määräykset turvallisuustehtäviä hoitavien terveydentilavaatimuksista sekä terveydentilan lääketieteellisistä arviointiperusteista ja -menetelmistä. Kelpoisuusvaatimukset koskevat noin 5 000 henkilöä, joista suurin osa työskentelee VR-konsernissa.



Tuontiautojen ja moottoripyörien siirtolupien pidennystä jatketaan

Omaan käyttöön maahantuoduille autoille ja moottoripyörille myönnetään pidennettyjä kolmen kuukauden siirtolupia myös vuonna 2005. Luvat myöntää tullilaitos. Kolmen kuukauden aika lasketaan luvan myöntämisestä eikä maahantuonnin päivämäärästä kuten tähän saakka.



Televisiomaksuun korotus

Televisiomaksu nousee 3,9 prosenttia vuoden alusta. Uusi vuosimaksu on 193,95 euroa. Televisiomaksun voi maksaa myös puolen vuoden (97,60 euroa) tai kolmen kuukauden jaksoissa (49,35 euroa).



Joukkoliikenteen tarkastusmaksu nousee

Liputta matkustamisesta tulee vuodenvaihteessa kalliimpaa, kun joukkoliikenteen tarkastusmaksu nousee 50 eurosta 60 euroon. Maksu on voimassa Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien sisäisessä liikenteessä, YTV:n seutuliikenteen busseissa ja koko maan rautatieliikenteessä.



Junalippujen hintoihin korotuksia

Junalippujen hinnat kallistuvat vuoden alusta. Hinnat nousevat kaukoliikenteessä ja pääkaupunkiseudun vyöhykeliikenteessä keskimäärin 2,2 prosenttia.



AKEn maksut ennallaan, uusille palveluille hinnat

Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) maksut säilyvät ennallaan. Uutena palveluna AKEn hoidettaviksi siirtyneiden kansainvälisten kuljetuslupien hinta on 20 euroa. Vuoden 2005 aikana käyttöön otettavan digitaalisen ajopiirturin kuljettaja-, yritys-, korjaamo- ja valvontakortit maksavat kukin 103 euroa.



Vuodella siirtyy:

Pienten bussien ja kevyiden kuorma-autojen nopeudenrajoitinpakko lykkääntyy

Pelkästään kotimaassa käytettävien pienten bussien ja kevyiden kuorma-autojen nopeudenrajoitinten käyttöönoton pakkoa lykätään vuodella. Alun perin oli tarkoitus, että vaatimus olisi tullut voimaan jo vuoden 2005 alusta käyttöön otettaville tällaisille ajoneuvoille.

Liikenne- ja viestintäministeriön päätös koskee enimmäismassoiltaan 5-tonnisia busseja ja 7,5-tonnisia kuorma-autoja.

Nopeudenrajoittimien asennuspakko tällaisiin uusiin ajoneuvoihin tulee voimaan vasta 1. tammikuuta 2006. Vuoden 2005 aikana käyttöön otettuihin ajoneuvoihin rajoittimet on kuitenkin asennettava jälkikäteen 1.1.2006 mennessä.



Lisätietoja: LVM/viestintä, puh. (09) 160 28331, 160 28623