Tuontiautojen ja moottoripyörien siirtolupien pidennystä jatketaan jälleen vuodella

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 30.12.2004 12.23
Tiedote 308/2004

Omaan käyttöön maahantuoduille autoille ja moottoripyörille myönnetään pidennettyjä kolmen kuukauden siirtolupia myös vuonna 2005. Luvat myöntää tullilaitos. Kolmen kuukauden aika lasketaan luvan myöntämisestä eikä maahantuonnin päivämäärästä kuten tähän saakka.

Valtioneuvoston asetus asiasta tulee voimaan 1. tammikuuta 2005.

Pidennettyjä siirtolupia myönnetään vuoden 2005 loppuun saakka. Vuoden 2004 puolella annetuilla siirtoluvilla, jotka on myönnetty vain tämän vuoden loppuun saakka mutta joissa on voimassaoloaikaa jäljellä, saa ajaa vuoden 2005 puolella ilman luvan uusimista tai jatkoajan hakemista kolmen kuukauden käyttöajan päättymiseen asti.

Keväällä 2003 aloitettu väliaikainen lupakäytäntö merkitsee sitä, että omaan käyttöön maahantuodulla ajoneuvolla saa tullin erikseen myöntämällä luvalla ajaa enintään kolmen kuukauden ajan veroa maksamatta. Ajoneuvon käyttöä ei rajata tiettyyn tarkoitukseen eikä ajoreittiä merkitä rekisteriin. Tavallisesti siirtolupa myönnetään korkeintaan seitsemäksi päiväksi ja lupaa haettaessa rekisteriin merkitään tieto käyttötarkoituksesta ja ajoreitistä.



Lisätietoja:

liikenneneuvos Kari Saari, puh. (09) 160 28557 tai 050 558 7461

vanhempi hallitussihteeri Maija Audejev, puh. (09) 160 28566