Teknisiä muutoksia keskeisiin liikennealan säädöksiin
Liikennejärjestelmästä ja maanteistä annettu laki ja eräät siihen liittyvät lait muuttuvat. Lainmuutoksilla täsmennetään ja ajantasaistetaan säädöksiä. Kyseessä on niin sanottu korjauspaketti, jonka muutokset ovat pääasiassa teknisiä ja koskevat lähinnä viittauksia muuttuneisiin säädöksiin.
Tasavallan presidentti vahvisti liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain ja siihen liittyvien lakien muutokset 30.12.2019. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2020 kuitenkin niin, että liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain muutos sekä ratalain muutos tulevat voimaan vasta 1.2.2020.
Lainmuutosten myötä rautateitä ja maanteitä koskevien suunnitelmien kuulutukset julkaistaan ensisijaisesti liikenneviranomaisen verkkosivuilla. Kuulutuksesta on myös ilmoitettava suoraan niiden kiinteistöjen omistajille ja haltijoille, joihin kohdistuu laissa erikseen määriteltäviä välittömiä vaikutuksia.
Liikennepalvelulaissa palautetaan toimivalta Ahvenanmaan maakunnan hallitukselle ja Ahvenanmaan valtionvirastolle. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille annetaan toimivaltaa kansainvälisen liikenteen kuljetuslupien myöntämisessä. Lisäksi Traficom on jatkossa vastuussa yksityistieasioiden valtakunnallisesta koordinoinnista ja yhteistyöstä sekä julkisen henkilöliikenteen ja yksityisteiden avustusten kohdentamisesta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksittain.
Ajoneuvojen siirtämistä koskeva laki annettiin kokonaan uudelleen. Lain asiasisältö ja viranomaisvastuut säilyvät pääasiassa ennallaan, mutta kirjauksia selkeytetään. Samalla toteutetaan muutokset, jotka johtuvat vanhan julkisista kuulutuksista annetun lain kumoutumisesta (1.1.2020).
Yksityistielakiin ja tuomioistuinlakiin tehtiin muutokset, joilla mahdollistetaan maa-oikeusinsinöörien osallistuminen tiekunnan päätöksen moitetta koskevan asian valmisteluun ja ratkaisemiseen käräjäoikeudessa.
Lakipaketin hyväksynnän yhteydessä eduskunta edellytti, että valtioneuvosto arvioi ja tarkistaa viipymättä ajokieltopäätösten oikaisuvaatimus- ja valitusoikeutta koskevat säännökset. Eduskunnan lausumaan palataan keväällä 2020 annettavan tieliikennelain muutoksen yhteydessä.
Lakimuutosten taustalla on maakuntauudistuksen raukeaminen, jossa osa teknisistä muutoksista oli mukana, sekä edellisellä vaalikaudella annettujen säädösten voimaantulon eriaikaisuus, jolloin lakiviittauksia ei voitu huomioida.
Lisätietoja:
lainsäädäntöjohtaja Silja Ruokola, p. 0295 34 2367
Tiedote 21.11.2019: Muutoksia liikennejärjestelmästä ja maanteistä annettuun lakiin
Valtioneuvosto.fi: Tasavallan presidentin esittely 30.12.2020