Selvitys: Mobiililaajakaista saatavana kaikissa kunnissa
Mobiililaajakaista on kolmessa vuodessa tullut kaikkien saataville, ilmenee liikenne- ja viestintäministeriön teettämästä selvityksestä.
Vielä marraskuussa 2009 puuttui 3G-verkko kokonaan 17 kunnasta ja ainoastaan yhdessä kunnassa väestöpeitto oli 100 prosenttia. Vuoden 2012 syksyllä 3G-verkko toimii jo kaikissa 336 kunnassa ja 200 kunnassa verkon väestöpeitto on sataprosenttinen.
Vuonna 2009 ei 3,5/4G-verkkoja ollut lainkaan saatavilla. Nyt näillä verkoilla on täysi väestöpeitto 170 kunnassa. Kansainvälisen televiestintäliiton ITU:n määritelmän mukaisia 4G-verkon palveluja ei vielä ole Suomessa saatavilla.
Viestintälainsäädännön lähtökohta on se, että edistykselliset ja laadukkaat viestintäverkot ja -palvelut ovat saatavilla kaikkialla Suomessa kohtuuhinnalla.
Tutkimus osoitti, ettei keskeisten viestintäpalveluiden saatavuudessa ole kovin merkittäviä alueellisia eroja eri maakuntien tai alueiden välillä. Kuitenkin kuntakohtaisesti varsinkin uusien 3,5/4G-laajakaistapalveluiden tarjonta vaihtelee väestötiheyden ja kuntatyypin mukaan siten, että suurissa kaupungeissa ja taajamissa nämä palvelut ovat paremmin saatavilla.
Voimassa olevan lainsäädännön mukaan jokaisella kuluttajalla on oikeus saada tarkoituksenmukainen - tällä hetkellä 1 Mbit/s - laajakaistayhteys vakituiseen asuinpaikkaan. Useissa kunnissa laajakaistaverkon peitto ei kuitenkaan vielä ole täysin aukoton. Lainsäädäntö ei edellytä täydellistä peittoa, mutta käyttäjälle tulee voida tarjota laajakaistayhteys, jos teleyrityksellä on kyseisellä alueella tätä koskeva yleispalveluvelvoite.
Tutkimus tehtiin nyt kuudetta kertaa. Telepalvelujen saatavuutta seurataan noin kahden vuoden välein. Muut selvitykset ovat vuosilta 2002, 2005, 2007, 2008 ja 2010. Tuoreimman tutkimuksen tiedot kerättiin syys- ja lokakuussa 2012.
Lisätietoja
viestintäneuvos Rainer Salonen, 0295 34 2395
Kotitalouksien telepalvelujen alueellinen saatavuus 2012 (LVM:n julkaisuja 24/2012)