Hallitus valmistelee toimia itärajan rekkaliikenteen haittojen vähentämiseksi

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 7.8.2008 11.47
Tiedote -

Hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, joilla pyritään varmistamaan itärajan rekkaliikenteen turvallisuus ja vähentämään alueen asukkaille koituvia haittoja. Toimenpiteillä varaudutaan erityisesti tulevaan talveen. Hallitus käsitteli 7. elokuuta liikenneministeri Anu Vehviläisen esityksiä jatkotoimista, joilla erityisesti Imatran ja Nuijamaan rajanylityspaikkojen raskaan liikenteen haittoja vähennettäisiin.

Hallitus on valmis tarvittaessa toteuttamaan viranomaisten päätöksellä tavaraliikenteen ajorajoituksia ja osoittamaan mahdollisia vaihtoehtoreittejä. Ajorajoitukset voidaan toteuttaa myös liikennemerkein niin, että niillä rajoitettaisiin esimerkiksi kaluston kokoa ja liikkuma-aikaa valtateillä 6, 7 ja 26. Erityistä huomiota tullaan kiinnittämään koulu- ja työmatkojen turvallisuuteen.

Hallitus selvittää myös, miten tieliikenneasetusta voitaisiin muuttaa niin, että liikenteen ohjaus siirrettäisiin poliisilta ulkopuoliselle toimijalle. Liikenteen valvonnan ja järjestelyjen kustannusten jakamisesta pyritään sopimaan yhdessä satamien kanssa.

LVM selvittää yhdessä poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Tiehallinnon kanssa yhteisen tietohallintojärjestelmän kehittämistä. Yhteisellä järjestelmällä olisi tarkoitus seurata Suomen tieverkolla olevien rekkojen määrää. Viranomaiset voisivat tämän tiedon avulla ennakoida rekkaruuhkia ja omia toimenpiteitään niiden estämiseksi.

Muina keinoina raskaan itäliikenteen lieveilmiöiden vähentämiseksi hallitus haluaa selvittää, millä lainsäädännön muutoksilla voitaisiin määrätä pysyvämpiä ajorajoituksia. Lisäksi lakimuutoksilla voitaisiin antaa valtioneuvostolle mahdollisuus rajoittaa liikennettä tilanteissa, joissa rekkaruuhka on ollut poikkeuksellisen laaja ja pitkäkestoinen.

Hallitus esittää myös, että vinjettimaksun perimistä kuorma-autoliikenteeltä valmistellaan. Transitoliikenteen voimakkaan kasvun vuoksi Suomen tulee arvioida uudestaan aikaperusteisen vinjettimaksun käyttöönotto. Ulkomaisen liikenteen osuus koko kuorma-autoliikenteestä on noin yhdeksän prosenttia ja sen arvioidaan kasvavan viiden vuoden aikana 15 prosenttiin. Nämä ulkomaalaiset kuorma-autot eivät maksa tienkäytöstä Suomessa.

Lisätietoja:
erityisavustaja Kari Jääskeläinen, puh. (09) 160 28325 tai 044 058 1030
kansliapäällikkö Harri Pursiainen, puh. (09) 160 28389 tai 0500 787 742
ylijohtaja Juhani Tervala, puh. (09) 160 28482 tai 050 552 7260