Ollilan työryhmä: Kokeiluin kohti kilometriverotusta

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 16.12.2013 8.17 | Julkaistu suomeksi 3.12.2014 klo 6.59
Tiedote -

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä katsoo, että Suomessa voisi olla syytä edetä autoilun verotuksessa kohti kilometriveron käyttöönottoa. Työryhmä ehdottaa, että asiassa edettäisiin kokeilujen kautta.

Puheenjohtaja Jorma Ollila luovutti työryhmän raportin liikenneministeri Merja Kyllöselle 16. joulukuuta.

- Työryhmä pitää tärkeänä, että ennen lopullista päätöstä kilometriveroon siirtymisestä tulisi olla täysi varmuus tarvittavan tekniikan toimivuudesta ja sen soveltumisesta verokäyttöön, yksityisyyden suojan varmistamisesta ja kustannuksista, sanoo Ollila.

Ensimmäisessä vaiheessa tulisi kokeiluin testata laajamittaisesti teknisten järjestelmien, valvonnan, yksityisyyden suojan ja tietoturvan toimivuutta. Liikenne- ja viestintäministeriö on käynnistänyt liikenteen sähköiset palvelut -kokeiluhankkeen vuosille 2014-2015. Tätä kokeilua voidaan hyödyntää myös kilometriverotuksen toimivuuden testaamiseen.

- Emme ota kantaa siihen, koska kilometriverojärjestelmä tulisi ottaa käyttöön, koska käyttöönotto on poliittinen päätös, toteaa Ollila.

Liikennepoliittiset tavoitteet osaksi verotusta

Kilometrivero olisi tehokas taloudellisen ohjauksen väline, jolla voitaisiin vaikuttaa liikennekäyttäytymiseen.

- Tieliikenteen jatkuva kasvu, kiristyvät ympäristötavoitteet ja valtion talouden tila edellyttävät nykyistä tehokkaampia liikennepoliittisia keinoja, sanoo Ollila.

Kilometriverolla yhdessä polttoaineveron kanssa voitaisiin toteuttaa liikenne- ja ympäristöpoliittiset tavoitteet paremmin kuin nykyisellä veromallilla. Kokonaan käytön mukainen verotus vähentäisi henkilöautoliikennettä ja tätä kautta päästöjä ja onnettomuuksia sekä lisäisi joukkoliikenteen käyttöä. Älyliikenteen innovaatiot mahdollistavat omalta osaltaan liikenteen hinnoittelun uudistamisen.

Työryhmä korostaa myös, että kilometriveron aikainen käyttöönotto olisi omiaan luomaan suomalaiselle teollisuudelle liiketoimintamahdollisuuksia ja työpaikkoja.

Autoilun verotus käytön mukaiseksi

Henkilöautojen verotus muuttuisi uudistuksen myötä kokonaan käytön mukaiseksi kun auto- ja ajoneuvovero korvattaisiin kilometriverolla. Kilometriveron lisäksi kerättäisiin polttoaineveroa. Kilometriveron suuruus riippuisi auton hiilidioksidipäästöistä ja siitä millä alueella ajetaan.

Kilometriveron yksikköhinta ja alueellinen painotus ovat poliittisia päätöksiä. Keskimääräiseksi hinnaksi vuoden 2025 liikenteellä muodostuisi 3,3 senttiä kilometriltä. Työryhmän käyttämät kilometriveron yksikköhinnat eivät ole sellaisenaan ehdotuksia, vaan niiden avulla on kuvattu erilaisten painotusten vaikutuksia.

Käytön mukainen verotus merkitsisi, että keskimääräistä vähemmän ajavien kustannukset laskisivat ja keskimääräistä enemmän ajavien kustannukset nousisivat. Kilometriveroon siirtyminen ei kokonaisuutena katsottuna lisäisi kotitalouksien tai eri väestöryhmien autoiluun liittyviä kustannuksia. Kustannukset riippuisivat esimerkiksi siitä millainen auto on käytössä.

Kilometriverojärjestelmän investointikustannukset olisivat noin 130 milj. euroa, samoin vuosittaiset operointikustannukset. Tarvittavat ajoneuvolaitteet kaikkiin autoihin maksaisivat yhteensä noin 330 miljoonaa euroa. Palvelun tarjoaja (tiemaksuoperaattori, EETS-palveluntarjoaja, yksityinen palveluntarjoaja) asentaisi ajoneuvolaitteen ja perisi autoilijalta noin 10 euron vuosimaksua.

Yksityisyyden suoja varmistetaan

Yksityisyyden suojaan ja tietoturvaan liittyvät seikat tulee huomioida järjestelmän suunnittelussa alusta lähtien. Kilometriveron alueellisen vaihtelun mahdollistamiseksi järjestelmässä tarvittaisiin ajoneuvon paikantamista.

Valmisteilla olevaa sähköistä kansalaistiliä voitaisiin hyödyntää niin, että ajoneuvon omistaja tai haltija itse hallinnoisi ajoneuvonsa yksityiskohtaisia käyttötietoja. Verottajalle siirtyisivät vain rajatut veron määräämiseksi tarvittavat tiedot. Tiedot lähetettäisiin vain laissa määritellyin määräajoin viivästettyinä. Ajoneuvon seuranta reaaliajassa olisi näiden tietojen perusteella mahdotonta.

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä on selvittänyt helmikuusta 2012 lähtien, miten Suomessa voitaisiin edetä kohti oikeudenmukaisempaa ja älykkäämpää liikennejärjestelmää, ja miten tulisi edetä tiemaksujärjestelmien käyttöönotossa pitkällä aikavälillä. Selvitystyö perustuu hallitusohjelmaan.

Lisätietoja:

työryhmän puheenjohtaja Jorma Ollila (haastattelupyynnöt: viestintäjohtaja Taina Pieski, LVM, p. 050 535 1574)
liikenneneuvos Tuomo Suvanto, p. 0295 34 2403
hallitusneuvos, yksikön päällikkö Mikael Nyberg (lainsäädäntö), p. 0295 34 2474
liikenneneuvos, yksikön päällikkö Risto Murto (tekniikka), p. 0295 34 2639

Työryhmän raportti, siihen liittyvät taustaraportit sekä faktalehdet ovat saatavissa liikenne- ja viestintäministeriön verkkosivuilla www.lvm.fi.

Tietoa työryhmästä löytyy osoitteesta www.lvm.fi/tulevaisuuden-liikenne