Ministeri Luhtanen: Viestintä palvelemaan liikennettä entistä monipuolisemmin
Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen pitää tärkeänä, että viestinnän mahdollisuuksia hyödynnetään täysimääräisesti liikenneturvallisuuden parantamisessa.
- Liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta pystytään parantamaan erilaisilla tieto- ja viestintäjärjestelmillä. Järjestelmät palvelevat liikenne- ja viestintäministeriön pitkän aikavälin tavoitteen eli älykkään ja kestävän liikennejärjestelmän kehittämistä, totesi Luhtanen avatessaan Menopelit-näyttelyn Espoossa 13. huhtikuuta.
Liikenteen ja viestinnän tiivis liitto on Luhtasen mukaan tehnyt tuloaan jo jonkin aikaa. Meneillään on useita tähän liittyviä tutkimus- ja kehitysohjelmia. Osa hankkeista on jo toteutunut, osaa vielä kehitetään. Palveluja on sekä ammattiliikenteelle, yksityisautoilijoille että joukkoliikenteen käyttäjille.
Tilanteen mukaan muuttuvat nopeusrajoitukset ovat käytössä jo useilla tieosuuksilla. Tavarankuljetuksen reitit pystytään suunnittelemaan taloudellisiksi ja sujuviksi. Joukkoliikenteen matkustaja saa esimerkiksi kännykkäänsä tietoa seuraavista bussivuoroista. Internetistä hän pystyy hakemaan sekä reitin että aikataulun koko joukkoliikennematkalleen ovelta ovelle.
Luhtanen haluaa kiirehtiä toimivan kelitiedotus- ja kelivaroitusjärjestelmän kehittämistä. Ajantasaista tietoa on pystyttävä toimittamaan sekä tienpitäjille jaurakoitsijoille että tavallisille autoilijoille. Tieto paikallisista ongelmatilanteista voitaisiin välittää suoraan alueella liikkuviin autoihin.
- Tieliikenteessä otamme kokeilukäyttöön järjestelmän, jossa ajoneuvon kuljettajia voidaan matkapuhelimen paikantamistietoon perustuen varoittaa keli- tai liikenneolosuhteissa tapahtuneista muutoksista. Järjestelmää kokeillaan aluksi raskaassa liikenteessä, mutta sen on tarkoitus lähivuosina avautua myös muun liikenteen käyttöön, Luhtanen sanoi.
- Kehittyvä liikenne on aina vaatinut kehittyneitä väyliä. Sama koskee viestintää. Kysymys ei siis ole vain teknisistä välineistä, vaan niiden käytön mahdollistavista perusrakenteista: liikenneväylistä ja viestintäverkoista. Oman ministeriöni tehtävä on huolehtia siitä, että liikenteen ja viestinnän verkot toimivat, Luhtanen muistutti.