Liikenneverkkoselvitys julkaistaan ensi viikolla - pohja kunnon keskustelulle

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 11.1.2017 11.01
Tiedote

Liikenne- ja viestintäministeriön ehdotus selvitykseksi liikenneverkon kehittämisestä julkaistaan torstaina 19. tammikuuta 2017. Julkistuksen jälkeen ehdotus lähtee laajalle lausuntokierrokselle ja samalla avataan kansalaiskeskustelu Ota kantaa -palvelussa.

Liikenne- ja viestintäministeriö on ministeri Anne Bernerin johdolla selvittänyt mahdollisen liikenneverkkoyhtiön perustamista. Hallitus päätti käynnistää selvitystyön liikenneverkon kehittämisestä huhtikuussa 2016 julkisen talouden suunnitelman hyväksymisen yhteydessä.

Valtion varat eivät riitä ylläpitämään ja kehittämään Suomen liikenneverkkoa

Liikenneverkon kehittämishankkeessa on selvitetty voisiko valtion tie-, rata- ja vesiväyläverkon liikenneverkon ylläpidosta ja kehittämisestä vastata valtion erityistehtäväyhtiö.

Selvityksen taustalla on tarve vastata liikenteen rahoituksen krooniseen riittämättömyyteen, löytää ratkaisuja liikenteen päästöjen vähentämiseksi sekä luoda edellytyksiä liikenteen digitalisaatiolle ja liikenteen uudenlaisten palvelujen syntymiselle.

- Nykymuodossaan väylät ovat budjetin kuluerä, joka kilpailee valtion muiden välttämättömien menojen kanssa. Jos emme tee nykytilaan mitään muutosta, korjausvelka kasvaa, uudet liikennehankkeet jäävät toteuttamatta ja kykymme saada EU-rahoitusta Suomen väyläinvestointeja varten heikkenee entisestään, kertoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Yhtiö rahoittaisi toimintaansa muun muassa liikenneverkon käytöstä kerättävillä maksuilla. Liikenteen käyttäjien kokonaisrasitus ei kuitenkaan kasvaisi, koska samalla nykyisiä liikenteen veroja (mm. autovero, ajoneuvovero) alennettaisiin.

Kansalaisten pakkoseurantaa ei suunnitella

- Selvitykseen liittyen on ollut paljon keskustelua maksuihin liittyvästä ajoneuvojen seurannasta. Tarkoitus ei ole seurata kansalaisia. Aikaan perustuva maksu ei vaadi mitään ajon seurantalaitetta. Sen rinnalla voidaan myöhemmin tarjota myös kilometripohjaiseen hinnoitteluun perustuvia paketteja, joita tienkäyttäjät voivat halutessaan hankkia. Kilometripohjaisen maksumallin tietoturvallisuus ja yksityisyydensuoja varmistetaan lailla, ministeri Berner sanoo.

Selvityksessä ehdotetaan vaiheittaista etenemistä niin, että vuoden 2018 alusta lähtien yhtiö huolehtisi tieverkosta. Vesiväylien ja rataverkon osalta on tarkoitus tehdä vielä lisäselvityksiä. Tavoitteena on, että ne tulisivat mukaan yhtiöön vuoden 2019 alusta.

Lisätietoja

ylijohtaja Juhapekka Ristola, p. 0295 34 2348, 040 078 8530

Anne Berner