Hyppää sisältöön
Media

Hallitus käynnistäisi alkolukkokokeilun heinäkuussa

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 3.3.2005 11.27
Tyyppi:Tiedote -

Hallitus esittää, että alkolukkoa kokeiltaisiin Suomessa kolmen vuoden ajan. Kokeilu alkaisi heinäkuussa 2005.

Alkolukolla valvottu ajo-oikeus olisi vapaaehtoinen vaihtoehto rattijuopumuksesta tai törkeästä rattijuopumuksesta määrätylle ehdottomalle ajokiellolle. Kuljettajan olisi käytettävä alkolukkoa yhden vuoden koetusajan.

Hallitus hyväksyi alkolukkokokeilua koskevan lakiesityksen ja tieliikennelain muutosesitysten sisällön 3. maaliskuuta.

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen pitää alkolukkokokeilua tärkeänä liikenneturvallisuustoimenpiteenä. Kokeilun tavoitteena on löytää uusia keinoja rattijuopumuksen ja siihen liittyvien onnettomuuksien vähentämiseksi.

- Rattijuopumusten määrä on kasvanut jatkuvasti vuodesta 1994 lähtien ja kasvu on nyt nopeutunut. Viime vuonna poliisin tietoon tulleita tapauksia oli yli 27 000. Varsinkin liikennejuopumukseen useasti syyllistyvät ovat merkittävä liikenneturvallisuusriski ja heidän saamisensa kuriin on hyvin tärkeää, Luhtanen korostaa.

Alkolukko on laite, joka estää ajoneuvon käynnistymisen, jos kuljettajan hengitysilmassa on alkoholia veren 0,2 promillen pitoisuutta vastaava määrä. Lisäksi kuljettajan on puhallettava laitteeseen satunnaisesti ajon aikana.

Huumeiden tai muiden huumaavien aineiden kuin alkoholin vaikutuksen alaisena ajaneelle ei voitaisi myöntää niin sanottua valvottua ajo-oikeutta, koskaalkolukko ei tunnista huumeita tai lääkeaineita.

Varsinainen ajokortti otettaisiin koetusajaksi valvottavalta pois. Hänelle myönnettäisiin alkolukkoajokortti, joka oikeuttaisi kuljettamaan vain sitä ajoneuvoa, johon laite on asennettu. Alkolukolla varustettua autoa saisivat kuitenkin ajaa myös muut henkilöt kuin valvottava.

Alkolukon käyttöön liittyisi päihderiippuvuuden arviointiohjelma ja jatkoseuranta säännöllisine terveystarkastuksineen. Arviointiohjelman aloittaminen olisi edellytys alkolukkoajokortin myöntämiselle. Valvottu ajo-oikeus päättyy, jos valvottava todetaan päihderiippuvaiseksi, koska EY-lainsäädännön mukaan päihderiippuvaiseksi todetulla henkilöllä ei saa olla ajo-oikeutta edes alkolukolla varustettuun ajoneuvoon.

Kaikki tiedot laitteen käytöstä kuten puhallusten määrät, alkoholipitoisuudet, kellonajat ja kiertämisyritykset tallentuvat alkolukon muistiin. Lakiesityksen mukaan tiedot olisi käytävä purkamassa kahden kuukauden välein laitteen myyjän toimipisteessä tai katsastusasemalla ja tiedot olisivat poliisin käytettävissä kokeilun valvontaa varten.

Laitteen käyttökustannuksista vastaisi valvottava. Kustannusten arvioidaan olevan enintään noin 150 euroa kuukaudessa. Summaan sisältyvät myös päihderiippuvuuden arviointiohjelman ja jatkoseurannan kulut.



Lisätietoja

ylitarkastaja Janne Mänttäri, puh. (09) 160 28569 tai 0400 693 544

vanhempi hallitussihteeri Anna-Liisa Tarvainen, puh. (09) 160 28629 tai 0400 665 395