Hallituksen esitys LVM:n budjetiksi 3,36 mrd. euroa

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 19.9.2017 11.27 | Julkaistu suomeksi 29.3.2023 klo 10.00
Tiedote

Hallitus esittää liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalle 3,36 miljardin euron määrärahoja vuodelle 2018. Lisäystä vuoden 2017 varsinaiseen talousarvioon on 134 miljoonaa euroa.

Liikenneverkolle esitetään 2,0 miljardia euroa, liikenteen tukemiseen ja ostopalveluihin 214 miljoonaa euroa, viestintäpalveluihin ja -verkkoihin sekä viestinnän tukemiseen 523 miljoonaa euroa, liikenteen viranomaispalveluihin 70 miljoonaa euroa, hallintoon ja toimialan yhteisiin menoihin 495 miljoonaa euroa sekä sää-, meri- ja ilmastopalveluihin 45 miljoonaa euroa.

Korjausvelan vähentäminen jatkuu

Väylänpidossa panostetaan erityisesti liikenneväylien kuntoon ja laatuun. Liikenneverkon ylläpitoon eli perusväylänpitoon esitetään osoitettavaksi 1,4 miljardia euroa. Tästä määrärahasta 453 miljoonaa euroa on hallituksen strategisten kärkihankkeiden korjausvelan vähentämiseen kohdennettua rahoitusta.

Tavoitteena on korjausvelan kasvun taittuminen. Hallituksen korjausvelkaohjelmassa painottuvat korjausvelan hallinta, asiakkaiden tarpeet niin elinkeinoelämän kuin yksittäisten ihmisten näkökulmasta sekä digitalisaatio ja uudet palvelut.

Uusia väylähankkeita käynnistyy

Kehittämisinvestointeihin osoitetaan 505 miljoonaa euroa. Hallitus esittää, että vuonna 2018 käynnistetään neljä uutta kehittämishanketta: Kehä I Laajalahden kohta (20 milj. euroa), Länsimetron jatkeen liityntäliikennejärjestelyt (7 milj. euroa), Vuosaaren meriväylä (12,5 milj. euroa) ja Kokkolan meriväylä (45 milj. euroa).

Kehä I Laajalahden kohta -hanke liittyy Raide-Jokeri-pikaraitiotien toteuttamiseen. Raide-Jokeri on yksi pääkaupunkiseudun tärkeimmistä poikittaisista joukkoliikennehankkeista ja keskeinen toimenpide, jolla parannetaan kestävien kulkutapojen palvelutasoa. Hanke mahdollistaa Raide-Jokeri -hankkeen toteuttamisen suunnitelmien mukaisesti koko matkalle Helsingin Itäkeskuksesta Espoon Keilaniemeen. Määrärahatarve vuonna 2018 on 2 miljoonaa euroa.

Länsimetron jatkeen liityntäyhteydet -hankkeelle esitetään 7 miljoonan euron sopimusvaltuutta ja 7 miljoonan euron määrärahaa. Länsiväylä toimii Matinkylään ulottuvan Länsimetron liityntäliikenteen runkoreittinä. Länsimetron toinen vaihe Matinkylästä Kivenlahteen jatkaa raideliikenteeseen tukeutuvaa maankäytön kehityskäytävää Lounais-Espooseen.

Vuosaaren meriväylä -hankkeen kokonaiskustannusarvio on 25 miljoonaa euroa, joka jakaantuu puoliksi valtion ja Helsingin Sataman kesken. Hankkeeseen on tarkoitus hakea TEN-tukea, jonka suuruudeksi arvioidaan yhteensä 5 miljoonaa euroa. Hankkeen tavoitteena on turvata sataman konttialusliikenteen toimintaedellytykset tulevaisuudessa alusten koon kasvaessa. Lisäksi hanke varmistaa Äänekosken biotuotetehtaan kustannustehokkaat vesikuljetukset. Määrärahatarve vuonna 2018 on 1 miljoona euroa.

Kokkolan meriväylä -hanke parantaa Kokkolan sataman kautta kulkevan tavarakuljetusten kuljetustaloutta. Hankkeen toteutukseen liittyvät myös sataman syvennys- ja laajennustyöt, joiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Kokkolan satama. Kokkolan meriväylän parantamishankkeen kokonaiskustannusarvio on 45 milj. euroa. Hankkeen kustannukset on tarkoitus jakaa valtion ja kaupungin kesken. Määrärahatarve vuonna 2018 on 15 miljoonaa euroa.

Hallitus on myös päättänyt parantaa liikenneyhteyksiä Hailuodon ja mantereen välillä. Hailuodon kiinteä yhteys toteutetaan elinkaarimallilla, siten että pitkällä aikavälillä kiinteä yhteys on valtiolle kokonaistaloudellisesti edullisempi ja kapasiteetiltaan käyttäjille nykyistä parempi. Vuosimaksu korvaa vuosittaiset lautan käyttökustannukset. Hankkeen käynnistämisestä on tarkoitus tehdä päätös vuoden 2018 talousarvioesityksen täydennyksessä.

Lisäksi hallitus on päättänyt, että yksi, korkeintaan kaksi liikenneverkon kehittämishanketta valmistellaan niin, että päätökset voidaan tehdä kevään 2018 kehysriihessä ja hanke/hankkeet käynnistetään tämän vaalikauden aikana.

Länsimetro, Raide-Jokeri-pikaraitiotie ja Tampereen raitiotie hankkeet saivat valtuudet vuoden 2017 talousarviossa. Valtionavustusta näille hankkeille maksetaan jälkikäteen edellisenä vuonna toteutuneiden kustannusten perusteella. Länsimetron rakentamiseen osoitetaan 31,5 miljoonaa euroa, Raide-Jokeriin 0,3 miljoonaa euroa ja Tampereen raitiotien 1. vaiheen rakentamiseen 15,8 miljoonaa euroa.

Liikenteen tukirahat

Liikenteen tukemiseen ja ostopalveluihin esitetään yhteensä 214 miljoonaa euroa. Summa on kuluvan vuoden tasoa.

Meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamiseen osoitetaan tästä 101,4 miljoonaa euroa. LVM valmistelee syksyn lisätalousarvioon esitystä, jonka mukaan valtio maksaisi merenkulun tukena työnantajille takaisin työnantajan osuuden työttömyysvakuutusmaksuista, jotka on maksettu niistä yleisesti tai rajoitetusti verovelvollisista työntekijöistä, joiden osalta on toimitettu ennakonpidätys. Esitettyä muutosta sovellettaisiin vain vuonna 2017 aiheutuneiden kustannusten perusteella maksettavaan tukeen.

Ehdotuksella ei arvioida olevan määrärahaa lisäävää vaikutusta.

Joukkoliikenteen palvelujen ostoon ja kehittämiseen osoitetusta 84,5 miljoonan euron määrärahasta on tarkoitus käyttää 30,2 miljoonaa euroa valtion ja VR-Yhtymä Oy:n välisen vuosia 2016-2019 koskevan junaliikenteen ostosopimuksesta aiheutuviin menoihin, 33,5 miljoonaa euroa ELY-keskuksille osoitettavan alueellisen ja paikallisen liikenteen ostoihin, hintavelvoitteisiin ja kehittämiseen, 17,9 miljoonaa euroa suurten ja keskisuurten kaupunkiseutujen joukkoliikennetukeen sekä lentoliikenteen ostoihin, merenkurkun liikenteen tukemiseen, kehittämishankkeisiin ja liikkumisen ohjaukseen yhteensä 2,9 miljoonaa euroa.

Rataveroa ei peritä, väylämaksun puolitusta jatketaan

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen rataverolain muuttamiseksi. Hallituksen esityksessä jatketaan tavaraliikenteen rataveron perimättä jättämistä vuoden 2018 loppuun asti. Rataveroa ei peritä sähkö- eikä dieselvetoisessa tavaraliikenteessä vuosina 2015-2018. Valtion verotulovaikutuksen arvioidaan olevan vuositasolla n. 12,0 miljoonaa euroa. Rataveroa kerätään 4,8 miljoonaa euroa.

Hallitus antaa eduskunnalle myös talousarvioesitykseen liittyvän esityksen väylämaksulain muuttamiseksi. Hallituksen esityksessä väylämaksun puolitusta jatketaan vuoden 2018 loppuun asti. Väylämaksu puolitettiin vuosina 2015-2018 osana rikkikompensaatiota ja työmarkkinaratkaisua siten, että väylämaksua alennettiin lastialuksia ja parhaita jääluokkia painottaen. Väylämaksua kerätään 47,4 miljoonaa euroa.

Vähäpäästöisen liikenteen edistämistoimet

Kevään 2017 kehysriihessä päätettiin panostaa hallituksen energia- ja ilmastostrategian toimenpiteisiin 100 milj. euroa vuosina 2018-2021. Strategian toteuttamiseen liikenteen toimiin on vuoden 2018 talousarviossa varattu 16 milj. euroa. Hankintatukea täyssähköautojen hankintaa sekä kaasu- ja flexfuel-autojen konvertointia varten varataan yhteensä 6 milj. euroa. Lataus- ja jakeluverkon rakentamista sekä taajamalogistiikan sähköistämistä tuetaan alueellisesti tasapuolisesti 4,5 milj. eurolla ja kaupunkiseutujen julkisen henkilöliikenteen kehittämistä tuetaan 3,5 milj. eurolla. Lisäksi ihmisten liikkumistottumusten muutosta tuetaan 2 milj. euron lisäyksellä raideliikenteeseen.

Tämän lisäksi hallitus sopi budjettiriihessä, että autojen romutuspalkkiota varten varataan 8 milj. euroa vuodelle 2018. Näihin liittyen hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi romutuspalkkiosta, sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- ja etanolikonversioiden tuesta.

Tv-kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukeen lisärahoitusta

Yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tuelle myönnettiin 1 miljoona euroa vuoden 2017 ensimmäisessä lisätalousarviossa. Samaan käyttötarkoitukseen esitetään myönnettäväksi 2 miljoonaa euroa. Määräraha on tarkoitettu valtionavustusten maksamiseen uutis- ja ajankohtaistoiminnan tuottamiseen yleisen edun tv-kanaville. Tuen tavoitteena on varmistaa uutistoiminnan monimuotoisuus ja vaihtoehtoiset uutislähteet kaikki kansalaiset tavoittavassa televisiossa.

Digitaalisen yhteiskunnan tietoturvallisuuden ja toimintavarmuuden lisäämiseen osoitetaan 2 milj. euroa. Digitaalisen tiedon luotettava ja turvallinen käsittely tulee olemaan yhä keskeisempi tuotannontekijä uusien liikennepalveluiden ja liikennemarkkinoiden kehityksessä.

Valtakunnallinen laajakaistahanke jatkuu. Viestintävirasto voi käyttää aiempien vuosien talousarvioissa myönnetyn valtuuden mukaisia sopimuksia siltä osin kuin valtuutta ei ole käytetty.

Yleisradio Oy:n rahoitukseen ei esitetä indeksitarkistusta vuodelle 2018.

Sää-, meri- ja ilmastopalvelut

Ilmatieteen laitoksen toimintamenoihin esitetään lisäystä 1 miljoona euroa tutkaverkoston laajentamiseksi. Nykyinen säätutkaverkosto ei kata koko Suomea. Säätutkaverkosto on lentoliikenteen ja tieliikenteen sää- ja olosuhdeturvallisuuden kannalta keskeinen mittausverkosto. Uusi tutka on tarkoitus sijoittaa Kainuuseen.

Lisäksi esitetään 0,75 miljoonan euron määrärahaa pienhiukkas-, pilvi- ja hivenkaasututkimusinfrastruktuurin (ACTRIS) rahoittamiseen. Määräraha mahdollistaa laitoksen Suomen kansallisen ACTRIS -asemaverkon päivittämisen ACTRIS -yhteensopivaksi ja ACTRIS -tutkimusinfrastruktuurin edelleen kehittämisen maailman parhaimmaksi ja kilpailukykyisen tutkimusympäristön luomisen alan tutkijoille sekä ACTRIS-toiminnan päämajan sijoittamisen Suomeen.

Lisätietoja:

väylähankkeet: yksikön johtaja Risto Murto, p. 040 505 3320

korjausvelka ja vähäpäästöinen liikenne: yksikön johtaja Ari-Pekka Manninen, p. 050 594 2679

liikenteen tukirahat ja tv-kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tuki: osastopäällikkö Olli-Pekka Rantala, p. 050 344 3400

koko budjettiesitys ja erityisesti rataverolaki, väylämaksulaki sekä sää-, meri- ja ilmastopalvelut:

osastopäällikkö Juhapekka Ristola, p. 040 078 8530

talousjohtaja Jaana Kuusisto, p. 040 837 8839