Asta Sihvonen-Punkka jatkaa Viestintäviraston pääjohtajana

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 13.8.2015 13.24 | Julkaistu suomeksi 29.3.2023 klo 10.02
Tiedote

Valtioneuvosto nimitti 13. elokuuta 2015 Viestintäviraston pääjohtajaksi kauppatieteiden lisensiaatti Asta Sihvonen-Punkan. Sihvonen-Punkan toimikausi alkaa 1.10.2015 ja päättyy 30.9.2020.

Sihvonen-Punkka on toiminut viraston pääjohtajana vuodesta 2011 lähtien. Viestintävirastoon Sihvonen-Punkka siirtyi Energiamarkkinaviraston ylijohtajan tehtävästä, mitä ennen hän toimi Kilpailuviraston apulaisjohtajana.

Sihvonen-Punkka on toiminut Euroopan sähköisen viestinnän sääntelyviranomaisten yhteistyöelimen BEREC:in (Body of European Regulators for Electronic Communications) varapuheenjohtajana vuodesta 2014 ja elimen sääntelyneuvoston jäsenenä vuodesta 2011 lähtien. Vuosina 2008-2011 Sihvonen-Punkka toimi EU:n sähkömarkkinatyöryhmän puheenjohtajana.

Viestintävirasto on liikenne- ja viestintäministeriön alainen virasto. Sen tehtävänä on toimia kotimaisten viestintämarkkinoiden ja -palvelujen valvojana ja edistäjänä. Lisäksi virasto huolehtii, että Suomessa on monipuoliset, toimivat ja turvalliset viestintäyhteydet. Viraston henkilöstömäärä on noin 240 henkilöä.

Lisätietoja:

Kansliapäällikkö Harri Pursiainen, p. 0295 34 2389