Sök

Din sökning på 'julkisuus' gav 4 resultat
Fess-sök
  1. 28.8.2019 | Julkisuudessa on kerrottu, että Suomi olisi julkaissut komission kirjeen, jota ei olisi saanut julkaista suurelle yleisölle. Suomessa EU:n limité-merkityn asiakirjan salassapitotarve arvioidaan tapauskohtaisesti sisällön perusteella julkisuuslain edellytysten mukaisesti. Kyseinen asiakirja oli Suomessa arvioitu julkiseksi sisällön perusteella. Lisäksi komission kantaa asiakirjan julkisuutta koskien oli tiedusteltu etukäteen. Komissio katsoi, että asiakirjan voi julkaista.
    https://lvm.fi/-/komission-kirje-kevytautojen-lainsaadannosta-julkinen-suomessa-1019228
  2. 3.3.2011 | Hallitus on tehnyt periaatepäätöksen julkishallinnon digitaalisten tietoaineistojen saatavuudesta. Tietoaineistojen tulee olla avoimesti saatavilla ja uudelleenkäytettävissä yhtenäisin, selkein ja kaikille tasapuolisin ehdoin. Aineistojen tulee olla pääsääntöisesti maksuttomia.
    https://lvm.fi/-/julkisen-tietoaineiston-saatavuudesta-periaatepaatos-784401
  3. 27.1.2005 | Selvityshenkilö Mikko Talvitie ehdottaa, että Tieliikelaitoksesta muodostettaisiin valtion kokonaan omistama osakeyhtiö vuoden 2007 alusta.
    https://lvm.fi/-/194055633/selvityshenkilon-ehdotus-tieliikelaitoksesta-osakeyhtio-kahden-vuoden-kuluttua
  4. 27.1.2005 | Selvityshenkilön ehdotus: Tieliikelaitoksesta osakeyhtiö kahden vuoden kuluttua liikenne- ja viestintäministeriö Julkaisuajankohta 27.1.2005 10.28 Tyyppi: Tiedote Selvityshenkilö Mikko Talvitie ehdottaa, että Tieliikelaitoksesta muodostettaisiin v...
    https://lvm.fi/-/selvityshenkilon-ehdotus-tieliikelaitoksesta-osakeyhtio-kahden-vuoden-kuluttua-757903