Liikennehallinto keskitetään kahteen virastoon

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 15.9.2009 12.49
Tiedote

Hallitus esittää, että liikenne- ja viestintäministeriön liikennehallintoon perustetaan kaksi uutta virastoa vuoden 2010 alussa. Esitykseen liittyy myös erikseen annettava hallituksen esitys, jossa ehdotetaan muutettavaksi yli 50 sellaista lakia, joissa säädetään nykyisten virastojen toimivallasta ja tehtävistä. Tämä niin sanottu liitelakipaketti annetaan eduskunnalle lokakuun alussa.

Liikennevirasto muodostuu Tiehallinnon, Ratahallintokeskuksen ja Merenkulkulaitoksen toimintojen yhdistämisestä.

Liikenteen turvallisuusvirasto muodostuu Ilmailuhallinnon, Ajoneuvohallintokeskuksen, Rautatieviraston ja Merenkulkulaitoksen meriturvallisuustoimintojen yhdistämisestä.

Uudistuksen tavoitteena on tehostaa kokonaisvaltaista liikennepolitiikan valmistelua ja liikennejärjestelmän kokonaisuutta väylä- tai liikennemuotokohtaisten tarkastelun sijasta. Tavoitteena on myös parantaa hallinnon, väylätoiminnan ja turvallisuustyön tuottavuutta, tehokkuutta ja vaikuttavuutta sekä saada synergiaetuja sekä ottaa paremmin huomioon liikenteen käyttäjien matka- ja kuljetusketjujen tarpeet.

Liikenneviraston toiminta rahoitetaan kuten aiemmin valtion talousarvion kautta. Liikenteen turvallisuusviraston toimintaa rahoitetaan maksullisen toiminnan tuloilla ja talousarviossa osoitettavilla määrärahoilla.

Osa toiminnoista Lappeenrantaan ja Rovaniemelle

Virastojen perustamisen yhteydessä niiden henkilökunnasta alueellistetaan 245 henkilötyövuotta Lappeenrantaan ja Rovaniemelle vuoden 2015 loppuun mennessä.

Liikennevirastosta Lappeenrantaan siirtyviä tehtäviä ovat liikenteen ja väylänpidon tietopalvelutehtävät, asiakirjahallinto, arkistopalvelut ja tilastointi. Alueellistamisen jälkeen viraston henkilöstöstä 47 prosenttia työskentelee pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Liikenteen turvallisuusvirastolle perustetaan Lappeenrantaan itäliikenteen yksikkö, joka tulee keskittymään erityisesti Suomen ja Venäjän väliseen maa-, rautatie- ja vesiliikenteen tehtäviin. Rovaniemelle virastosta sijoitetaan ajoneuvoverotukseen liittyvät tehtävät, tietopalvelu, kansalaisneuvonta ja erilaiset tukipalvelut. Tämän jälkeen 28 prosenttia viraston henkilöstöstä työskentelee pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Alustavan arvion mukaan esitettyjen tehtäväkokonaisuuksien alueellistaminen tulee maksamaan vuoteen 2015 mennessä vuosittain noin 2,3-7,5 miljoonaa euroa. Pysyviä kustannuksia alueellistamisesta syntyy vuositasolla noin miljoonasta 3,3 miljoonaan euroon.

Valtioneuvoston alueellistamisen koordinaatioryhmä puolsi uusien virastojen perustamista 7.4.2009 ja toimintojen alueellistamista 27.5.2009.

Lisätietoja:
Erityisavustaja Kari Jääskeläinen, puh. 0440 581 030
Ylijohtaja Juhani Tervala, puh. (09) 160 28482, 050 552 7260
Hallitusneuvos Hannu Pennanen, puh. (09) 160 28470, 040 551 8332