Ministeri Berner liikenne- ja teleneuvostoihin Brysseliin

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 1.12.2017 15.08
Tiedote

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner edustaa Suomea EU:n televiestintäneuvoston 4. joulukuuta ja liikenneneuvoston 5. joulukuuta pidettävissä kokouksissa.

Teleneuvoston kokouksessa on tavoitteena hyväksyä neuvoston yleisnäkemys sähköisen viestinnän sääntelyviranomaisten yhteistyöelintä BERECiä koskevasta asetusehdotuksesta. Suomi pitää hyvänä, että yleisnäkemyksen lähtökohtana on BERECin säilyttäminen nykymuotoisena kansallisten sääntelyviranomaisten yhteistyöelimenä komission ehdottaman, sitovaa päätöksentekovaltaa omaavan erillisviraston sijasta.

Asialistalla on myös tilanneselvitys ehdotuksesta sähköisen viestinnän tietosuoja-asetukseksi. Suomi pitää tärkeänä, että sääntely on tasapainoista eikä hidasta kohtuuttomasti digitaalisen liiketoiminnan kehittymistä.

Lisäksi teleneuvostossa käydään periaatekeskustelu tietojen vapaata liikkuvuutta koskevasta asetusehdotuksesta. Asetus ei koske henkilötietoa.

- Euroopan datavetoisen talouden rakentaminen ja digitaalisten sisämarkkinoiden mahdollisuuksien kasvattaminen liittyvät ennen kaikkea siihen, miten dataa voidaan hyödyntää. Nyt ehdotettujen datan sijaintia koskevien toimenpiteiden lisäksi tärkeää on jatkossa varmistaa datan saatavuus, siirrettävyys, yhteentoimivuus ja selkeät käyttöoikeudet kehittyvissä digitaalisissa palveluissa ja toimintamalleissa, ministeri Berner sanoo.

Liikenneneuvostossa 5. joulukuuta käydään periaatekeskustelu eurovinjettidirektiivistä ja Euroopan laajuisista tietulleista. Komissio antoi asiaa koskevan ehdotuksen toukokuussa 2017 osana ns. tieliikennepakettia. Lisäksi Suomi nostaa kokouksen muissa asioissa esille EU:n kesäaikasääntelyn.

- Suomessa on käyty keskustelua kesäaikajärjestelmästä luopumisesta ja erityisesti kellojen siirtelyn haitallisista terveysvaikutuksista. Haluamme nyt kuulla komission ja muiden jäsenmaiden näkemyksiä siitä, onko kellojen siirtämisellä enää sellaista vaikutusta, mitä sillä alun perin haettiin, ja aikooko komissio ryhtyä asiassa toimenpiteisiin, Berner toteaa.

Suomi tukee eurovinjettidirektiivin uudistamista, mutta pitää tärkeänä, että raskaan liikenteen aikaperusteinen maksu sallittaisiin Suomen kaltaisessa laajassa ja harvaanasutussa maassa pidemmälle ajanjaksolle kuin vuoden 2023 loppuun. EU-sääntelyllä ei tulisi myöskään rajoittaa uudenlaisten rahoitusmallien tai liikenteen palvelupakettien kehittämistä.

Liikenneneuvostossa puheenjohtaja antaa tilanneselvitykset tieliikennepaketin markkinoille pääsyä ja sosiaalisia kysymyksiä koskevien ehdotusten sekä kilpailun turvaamista ilmakuljetuksissa koskevan ehdotuksen käsittelystä neuvoston työryhmissä. Lisäksi kokouksessa hyväksytään neuvoston päätelmät, joiden aiheena ovat liikenteen digitalisaatio, Euroopan laajuiset tieverkot ja EU:n satelliittipaikannusjärjestelmät.

Lisätietoja:

Johtaja Sabina Lindström +358 40 059 3706

Neuvotteleva virkamies Maaria Mäntyniemi +358 50 444 0922

Anne Berner