Ensi viikonloppuna palataan normaaliaikaan

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 22.10.2014 10.25
Uutinen
Kello (kuva: Rodeo)
Kello (kuva: Rodeo)

Kesäaika päättyy ja talvi- eli normaaliaikaan palataan ensi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään tunti taaksepäin sunnuntaina 26. lokakuuta aamuyöllä klo 4.00.

Kesä- ja normaaliajan käyttö on yhtenäinen ja pysyvä käytäntö Euroopan unionissa. Suomessa siitä on säädetty asetuksella, joka perustuu EU:n direktiiviin. Suomessa on noudatettu kesä- ja normaaliaikaa vuodesta 1981 lähtien.

Kelloja siirretään jäsenmaissa samoina päivinä ja samalla kellonlyömällä nollameridiaanin ajan eli kansainvälisen normaaliajan mukaan. Samanaikaisuus on tärkeää erityisesti kansainvälisen juna- ja lentoliikenteen vuoksi. Päivät ovat aina maaliskuun ja lokakuun viimeinen sunnuntai.