Barentsin alueen liikenteen tulevaisuus esillä Rovaniemellä

kommunikationsministeriet
Julkaisuajankohta 29.9.2015 15.16 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 10.52
Uutinen

Liikenne- ja viestintäministeriö isännöi Barentsin alueen maiden korkean tason tapaamista Rovaniemellä 30. syyskuuta. Tapaamisessa keskustellaan Barentsin alueen liikenteen ja logistiikan tulevaisuudesta. Tilaisuus päättää Suomen kaksivuotisen Barentsin Euro-Arktisen liikennealueen (Barents Euro-Arctic Transport Area, BEATA) puheenjohtajuuden. Suomen valtuuskuntaa johtaa valtiosihteeri Jari Partanen.

Suomen puheenjohtajuuskauden aikana on valmistunut asiantuntijatyönä raportti Barentsin alueen tieliikennekäytävistä sisältäen niitä koskevat suositukset. Raportti esitellään kokouksessa. Tilaisuudessa on tarkoitus hyväksyä myös julkilausuma alueen yhteisen liikennesuunnitelman linjauksista.

Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän varaliikenneministerien ja valtiosihteerien lisäksi tapaamisen yhteydessä järjestettävään Barentsin alueen liikennefoorumiin osallistuu sekä julkisen että yksityisen sektorin toimijoita kaikista maista. Esillä on muun muassa se, miten uudenlainen teknologia mahdollistaa älykkään liikenteen ja logistiikan kehittämisen Barentsin alueella.

Rovaniemellä BEATAn kaksivuotinen puheenjohtajuus siirtyy Venäjälle.