Seija Turunen Finnpilot Pilotagen hallituksen puheenjohtajaksi

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 10.3.2015 9.50 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 17.22
Tiedote

Kauppatieteiden maisteri Seija Turunen (61) on nimitetty Finnpilot Pilotage Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi. Nimitys tehtiin 10. maaliskuuta pidetyssä yhtiökokouksessa.

- On hienoa saada Finnpilot Pilotagen johtoon nainen, jolla on pitkä kokemus liiketoiminnasta merenkulkualalla. Seija Turunen on toiminut monipuolisesti sekä merenkulussa että satamatoiminnoissa, ja uskon että hänen näkemyksensä Finnpilotin hallituksen puheenjohtajana ovat arvokkaita yhtiön kehittämisessä, liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko toteaa.

Hän on toiminut vuosina 1992-2014 Finnlines Oyj:ssa muun muassa varatoimitusjohtajana ja konserniin kuuluvien Finnsteve-yhtiöiden toimitusjohtajana.

Aiemmin Turunen on työskennellyt erilaisissa johto- ja asiantuntijatehtävissä Kansallis-Osake-Pankissa, Midland Montagu Pankissa, Finca Oy:ssä sekä Enso-Gutzeit Oyj:ssä.

Tällä hetkellä Turunen on Elisa Oyj:n hallituksen jäsen sekä Eteran hallintoneuvoston jäsen.

Finnpilot Pilotage Oy on valtion omistama yritys, joka huolehtii valtakunnallisesti luotsauspalveluiden tarjonnasta sekä muista luotsaukseen liittyvistä, vesiliikenteen turvallisuutta ja toimintaa tukevista tehtävistä.

Lisätietoja
hallituksen puheenjohtaja Seija Turunen, p. 050 555 5441.
hallitusneuvos Rita Linna, liikenne- ja viestintäministeriö, p. 0295 34 2559

Paula Risikko