Kevyistä sähköajoneuvoista laillisia tieliikenteessä

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 17.9.2015 13.37 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 17.22
Tiedote

Eduskunta saa käsiteltäväkseen lainmuutoksen, joka sallisi esimerkiksi sähkömoottorin voimin kulkevien potkulautojen ja Segway-tyyppisten laitteiden käytön tieliikenteessä. Nykysäädösten mukaan mainittuja kulkuvälineitä saa käyttää ainoastaan suljetuilla alueilla ja sisätiloissa.

Hallitus antoi esityksen ajoneuvolain ja tieliikennelain muuttamisesta 17. syyskuuta. Lakimuutosten halutaan tulevan voimaan mahdollisimman pian, mutta viimeistään vuoden 2016 alussa.

Suomen lainsäädäntö ei nykyisellään tunnista kevyitä sähköajoneuvoja, joita ovat esimerkiksi niin sanotut senioriskootterit, tasapainotetut yksi- tai useampipyöräiset henkilökuljettimet ja sähköavusteiset polkupyörät. Suomella on mahdollisuus päättää näistä kansallisesti.

Lisäksi ehdotetuilla muutoksilla poistettaisiin Suomen ja EU:n säädösten väliset päällekkäisyydet, jotka koskevat kaksi- ja kolmipyöräisten ajoneuvojen sekä niin sanottujen nelipyörien ja maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen tyyppihyväksyntää ja markkinavalvontaa.

Osana muutoksia Suomessa käytössä oleva liikennetraktoriluokka poistuisi, mutta sen tilalle sallittaisiin suuremmilla nopeuksilla kulkevat EU-traktorit. Muutosten yhteydessä helpotettaisiin yksilöllisesti valmistettujen moottoripyörien rekisteröintiä.

Kevyille sähköajoneuvoille ei esitetä niin sanottuja hallinnollisia lisävaatimuksia eli niiden käyttö ei edellyttäisi ajokorttia, rekisteröintiä eikä katsastusta. Myös tällä tavoin lakiesitys toteuttaa hallitusohjelman tavoitetta normien purkamisesta ja hallinnollisen taakan keventämisestä.

Kevyet, enintään 15 km/h kulkevat laitteet rinnastettaisiin liikennesäännöissä potkulautoihin ja rullaluistimiin, eli niihin sovellettaisiin jalankulkijan liikennesääntöjä. Kävelyä avustavan tai korvaavan laitteen käyttö on tähän saakka ollut sallittua vain vammaisille henkilöille. Tämä rajoitus poistettaisiin.

Isompia, enintään 25 km/h kulkevia laitteita saisi käyttää polkupyöräilijän liikennesäännöillä, mutta tasapainottuvia kulkuvälineitä kuten Segwayta saisi käyttää myös jalkakäytävillä sillä edellytyksellä, että niillä ajetaan enintään kävelynopeutta.

Kuten polkupyörissä, näissä laitteissa täytyisi olla muun muassa heijastimet ja äänimerkinantolaite. Käyttäjän tulisi polkupyöräilijän tavoin myös käyttää kypärää. Kypärän käyttöä edellytettäisiin jatkossa pääsääntöisesti kaikilta sellaisilta mönkijöiltä, joissa ei ole turvakaarta.

Lisätietoja
yli-insinööri Maria Rautavirta, 0295 34 2564