Viitanen: Digimurroksessa on huolehdittava perusoikeuksien toteutumisesta

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 5.3.2014 15.27 | Julkaistu suomeksi 24.11.2015 klo 14.49
Tiedote

Tietoteollisuus tarjoaa merkittäviä elinkeinotoiminnan mahdollisuuksia ja yhteiskunnallista hyötyä. Oleellista on huolehtia, että se tapahtuu terveesti ja kansalaisten perusoikeuksia kunnioittaen, korosti asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen 5. maaliskuuta Helsingissä pidetyssä Viestintäfoorumissa.

Tietoteollisuus on ministeri Viitasen mukaan suomalaisen yhteiskunnan näytön paikka. Suuret ovet ovat avoinna, mistä esimerkkinä Euroopan komission arviot sovellusalan kehityksestä. Komission mukaan sovellusala voisi luoda Eurooppaan vuonna 2018 jopa 4,8 miljoonaa työpaikkaa ja alan liikevaihto voisi olla noin 63 miljardia euroa.

- Digimurroksen hyödyntäminen vaatii vahvuuksiemme tunnistamista ja jatkuvaa parantamista sekä kykyä kertoa niistä muille. Meillä on osaamista ja toimiva infrastruktuuri, vakaa yhteiskunta ja luonnon olosuhteilta sopiva sijainti. Voisimme olla merkittävä tietoliikennetoiminnan dataristeys ja -keskittymä Euroopan ja Aasian välissä.

- Lisäksi meillä on upea mahdollisuus profiloitua tietoturvan eurooppalaisena mallimaana, sillä tietosuoja ja viestinnän luottamuksellisuus on turvattu perustuslaissamme kattavasti, sanoo ministeri Viitanen.

- Meille on jaettu kädellinen valttikortteja, eikä uutta jakoa ole luvassa. Valtit on osattava tuotteistaa ja meidän on oltava lupausten veroisia, niin että Suomi voisi olla Euroopan "dataässä". Näin luodaan uutta kasvua ja työpaikkoja, ministeri Viitanen visioi.

- Emme saa tehdä harkitsemattomia päätöksiä esimerkiksi tietoturvan ja viestinnän luottamuksellisuuden suhteen. Käyttäjien täytyy voida luottaa yrityksiin ja viranomaisiin sekä niiden asiakaslupauksiin. Tietojen pysyminen turvassa on kansalaisten perusoikeus ja yritysten etu, ministeri Viitanen painottaa.

Suomessa pidettävä pää kylmänä

Euroopan komissio ennustaa komeaa tulevaisuutta, toisaalta luottamuksen mureneminen viime kesän urkintakohun jäljiltä aiheutti Yhdysvaltalaisille pilvialan yrityksille kymmenien miljardien dollarien menetykset. Kun puhutaan taloudellisista menetyksistä, puhutaan myös työpaikoista ja yhteiskunnan hyvinvoinnista.

- Seuraan huolestuneena kaikkea kehitystä, joka vaarantaa luottamuksen. Pidän tärkeänä, että Suomessa kuullaan järjen ääntä muun muassa verkkotiedustelua koskevan lain valmistelussa. Tiedustelu ei ole vain turvallisuusviranomaisten asia, vaan se vaikuttaa myös kansalaisten ja yritysten toimintaan. Ylimitoitetut verkkotiedustelun toimenpiteet ja valtuudet eivät ole kenenkään etu, Viitanen huomauttaa.

Digimurros muuttaa monien toimialojen ansaintalogiikkoja ja tuotantoketjuja ja myllerryksen keskellä ovat palveluja käyttävät kansalaiset ja niitä valmistavat työntekijät. Tämä näkyy viestintäpolitiikassa vaalikauden loppuun asti. Tavoitteena on varmistaa laadukkaat palvelut ja monipuolinen tarjonta olipa kysymys kansalaisten viestinnästä, mediasisällöstä, viranomaispalveluista tai tietoliikenneinfrasta.


Lisätietoja:
erityisavustaja Antton Rönnholm, p. 0295 34 2676