Työryhmä Tallinnan rautatietunnelista: suurhanke edellyttää yksityisen sektorin osallistumista

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 15.5.2018 11.59 | Julkaistu suomeksi 15.5.2018 klo 12.05
Tiedote

Tallinnan rautatietunneli on suurhanke, jonka toteuttaminen edellyttää yksityisen sektorin osallistumista. Tunnelilla olisi toteutuessaan laajoja positiivisia vaikutuksia molemmille maille, ja se esimerkiksi tehostaisi Euroopan ja Aasian välistä liikennettä.

Liikenne- ja viestintäministeriön johtaman työryhmän raportissa todetaan, että tunnelihankkeen laajuudesta ja monimutkaisuudesta johtuen sen eteneminen edellyttää uusia, innovatiivisia ratkaisuja etenkin rahoituksen suhteen. Yksityisen sektorin osallistuminen nopeuttaisi hankkeen etenemistä ja vahvistaisi sen taloudellista kannattavuutta. Toteutuakseen tunnelihanke voitaisiin rahoittaa useasta eri lähteestä.

Raportissa suositellaan, että hanke tarvitsee edetäkseen vahvan projektiorganisaation. Seuraavana askeleena esitetään hankkeen kehittämisvaiheeseen perustettavaa toimijaa, kuten hankeyhtiötä, joka veisi hanketta eteenpäin.

Työryhmä korostaa, että Suomen ja Viron tulee koordinoida maankäytön suunnittelua tunnelihankkeen toteutumiseksi. Samoin maiden tulisi tehdä yhteistyötä varmistaakseen, että tunneliyhteys sisällytettäisiin EU:n TEN-T-ydinverkkoon, kun sen laajuutta arvioidaan uudelleen vuonna 2023. Tämä toisi hankkeelle positiivista näkyvyyttä ja mahdollistaisi soveltuvien EU-rahoitusten hakemisen.

Tunnelin rakentaminen edellyttää myös rakennusteknisten innovaatioiden tutkimista ja hyödyntämistä. Näihin perehtyminen olisi keskeistä hankkeen seuraavassa vaiheessa.

Raportissa suositellaan, että Suomen ja Viron tulisi vuoden 2018 loppuun mennessä sopia konkreettisemmin maiden sitoutumisesta ja osallistumisesta hankkeeseen.

Liikenne- ja viestintäministeriö kokosi helmikuussa 2018 työryhmän arvioimaan Tallinnan rautatietunnelin jatkotutkimusten tarvetta sekä hankkeen laajempia vaikutuksia. Työryhmässä on edustus Suomen ja Viron liikenne- ja viestintäministeriöistä, sekä Helsingin ja Tallinnan kaupunkien edustajat. Työn osana tilattiin kaksi konsulttiselvitystä tunnelihankkeen jatkokehityksen rahoituksen ja tunnelihankkeen laajempien taloudellisten vaikutusten selvittämiseksi.

Mitä seuraavaksi?

Suomen ja Viron vastuuministeriöt laativat vuoden 2018 loppuun mennessä esityksen seuraavista toimenpiteistä.

Lisätietoja

yksikön johtaja Laura Eiro, työryhmän puheenjohtaja, liikenne- ja viestintäministeriö, 040 096 9293
erityisasiantuntija Ulla Tapaninen, Helsingin kaupunki, 050 525 8131
Excecutive Officer Eva Killar, Estonian Ministry of Economic Affairs and Communications, + 372 625 6485
Project Manager Liivar Luts, Tallinn Transport Department, +372 6404700