Uusi verkkotoimija antennitelevisiomarkkinoille

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 12.11.2015 13.24 | Julkaistu suomeksi 29.3.2023 klo 10.02
Tiedote

Valtioneuvosto on 12. marraskuuta 2015 myöntänyt uudet antennitelevision verkkotoimiluvat vuonna 2017 alkavalle toimilupakaudelle. Markkinoille tulee uusi toimija, norjalainen Norkring As.

Antennitelevision verkkotoimiluvat myönnettiin:

Anvia Oyj:lle Pohjanmaan alueelliseen kanavanippuun
DNA Welho Oy:lle VHF-alueen kanavanippuihin VHF A, VHF B ja VHF C
Digita Oy:lle UHF-alueen kanavanippuihin A ja F
Norkring As:lle UHF-alueen kanavanippuihin B, C ja D

Toimiluvat ovat voimassa kymmenen vuotta 10. tammikuuta 2017 lähtien.

Päätöksien tavoitteena on edistää kilpailua televisiolähetyspalveluiden markkinoilla. Tarkoituksena on myös edistää laadukkaiden ja monipuolisten sisältöjen tarjontaa kattavasti koko maassa sekä lisätä teräväpiirtolähetysten tarjontaa antennitelevisioverkossa.

Anvia, DNA ja Digita ovat vakiintuneita toimijoita Suomen markkinoilla. Norkring As on Norjan suurin maanpäällisten digitaalisten lähetyspalvelujen tarjoaja.

Norkring tulee toteuttamaan verkkonsa siten, että yhtiön tulo markkinoille ei aiheuta muutoksia kuluttajien antennijärjestelmiin.

Vuonna 2017 alkavalla uudella toimilupakaudella antenniverkon UHF-alueella siirrytään vaiheittain lisäämään teräväpiirtolähetykset mahdollistavan lähetystekniikan (DVB-T2) käyttöä. VHF-alueella teräväpiirtolähetykset mahdollistava tekniikka on jo käytössä kaikissa kanavanipuissa.

UHF-alueella yhdessä koko väestön kattavassa kanavanipussa on kuitenkin lähetettävä perustasoisia (DVB-T) televisiolähetyksiä vuoteen 2026 saakka, ellei valtioneuvosto vuoden 2020 välitarkastelun yhteydessä perustelluista syistä nopeuta siirtymää. Perustasoisille lähetyksille varattu kanavanippu (UHF A) on ensisijaisesti Yleisradion ja kaupallisten yleisen edun kanavien käytössä. Lisäksi vuodesta 2017 lähtien on käytössä kolme teknologianeutraalia kanavanippua (UHF C, UHF E ja Pohjanmaan kanavanippu) joissa yritys itse valitsee käytettävän tekniikan.

Päätöksen taustalla on sähköisen median viestintäpoliittisen ohjelman ja maanpäällisen televisiotoiminnan seuraavaa teknologiasiirtymää käsittelevän työryhmän linjaukset.

Lisätietoja

viestintäneuvos Kaisa Laitinen, p. 0295 34 2608
yksikön johtaja Laura Vilkkonen, p. 0295 34 2391