Sähköisten tunnistamistietojen välittämiselle ehdotetaan enimmäishintaa
Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee parhaillaan sähköisen ensitunnistamisen hintasääntelyä. Uudistettu luonnos hallituksen esitykseksi on lähetetty lausuntokierrokselle, joka päättyy 7.6.2017. Tämä lausuntokierros täydentää talvella järjestettyä ensimmäistä lausuntokierrosta ja sen jälkeisiä lisälausuntopyyntöjä.
Luonnoksen mukaan ensitunnistamistietojen välittämiselle asetettaisiin viiden vuoden ajaksi enimmäishinta, joka olisi vähintään 0,35 euroa ja enintään 5 euroa. Lisäksi korvauksen enimmäistason tulisi laskea vuosittain 25 prosenttia. Näissä rajoissa Viestintävirasto määrittelisi enimmäishinnan toteutuneiden markkinahintojen perusteella.
Ensitunnistaminen tarkoittaa henkilöllisyyden luotettavaa tunnistusta silloin, kun uudelle asiakkaalle myönnetään ensimmäistä kertaa niin sanottu vahva sähköinen tunnistamisväline. Tällainen tunnistusväline voi olla esimerkiksi mobiilivarmenne tai verkkopankkitunnukset.
Ensitunnistamistietojen välittämistä eli ketjuttamista tarvitaan silloin, kun olemassa olevan vahvan sähköisen tunnistusvälineen avulla haetaan vastaavan tasoista sähköistä tunnistusvälinettä.
Hintasääntelyn tarkoituksena olisi edistää luotettavien digitaalisten palvelujen syntymistä ja kilpailevien vahvojen tunnistusvälineiden yleistymistä markkinoilla. Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että ensitunnistamistietojen ketjuttaminen on kohtuuhintaista.
Lisätietoja
Neuvotteleva virkamies Jenni Rantio 0295 34 2003
Ylitarkastaja Johanna Tuohino 0295 34 2018